Johtamista käsittelevät keskustelut ovat viime viikkoina olleet piinallista seurattavaa. Niissä korostuu vanha yksilökeskeinen ajattelu: usko siihen, että ratkaisut löytyvät yksittäisten johtajien ominaisuuksista, koulutustaustasta tai karismasta. Tämä usko on paitsi naiivi, myös vaarallinen. Erittäin vaarallinen.

Ongelmat eivät ole yksittäisten ihmisten heikkouksia. Ne ovat rakenteiden, kulttuurin ja ajattelumallien vikoja. Ne piileskelevät epäselvässä strategiassa, johtamisen rakenteiden puutteessa, puuttumattomuuden kulttuurissa ja esihenkilöiden uupumisessa. Yksilötason johtamisongelmat ovat vain oireita suuremmasta – yhteisöllisen johtamiskyvykkyyden puutteesta.

Johtajan henkilökohtaiset ominaisuudet ja organisaation johtamistyön laatu ovat kaksi eri asiaa. Kasvua ja uudistumista ei tee kukaan yksin.

 

Strateginen ajattelu uusiksi

Suomalaisessa strategiakeskustelussa toistuu lause: ”Strategia on tekemistä.” Mutta kun strategia typistetään tekemiseksi, ajaudutaan vaaralliseen tekemisen kulttuuriin.

Mitä tämän ”tekemisen” tuloksena syntyy?

  • Epämääräisiä tavoitteita.
  • Sama lista toimenpiteitä, joita on aina ennenkin tehty.
  • Mittareita, joilla ei ole yhteyttä sen enempää tavoitteisiin kuin tekemiseenkään.

Ja mikä tässä on suurin ongelma? Strategiaa ei synny.

Strategia ei ole lista tavoitteita, toimenpiteitä ja mittareita. Se on valintoja, joilla rakennetaan erottuvaan asiakasarvoon perustuva kilpailuetu. Jos tämä ei tule selvästi näkyviin, kannattaa vähentää tekemistä – ja lisätä ajattelua.

Strategiatyön tärkein kysymys on yksinkertainen: mikä tekee meistä ainutlaatuisen asiakkaan silmissä?

 

Oppimisen ja uudistumisen ajattelu uusiksi

Oppiminen ymmärretään suomalaisissa organisaatioissa yhä liian usein yksilön koulutuksena ja osaamisen kasvattamisena. Se on vanhaa ajattelua.

Todellinen uudistuminen ei synny kursseista. Se syntyy, kun koko organisaatio kykenee havaitsemaan, ymmärtämään ja rakentamaan uutta yhdessä. Kyvykkyys oppia ei ole vain yksilön ominaisuus – se on kulttuuri, joka joko mahdollistaa tai estää muutoksen.

 

Organisaation kyvykkyys ratkaisee

Organisaation kyvykkyys on se voima, joka ratkaisee:

  • Toteutuuko strategia?
  • Syntyykö kilpailuetu?
  • Pystyykö organisaatio uusiutumaan?

Organisaation kyvykkyys rakentuu strategiasta, suorituskyvystä, kulttuurista ja ihmisten johtamisesta. Kun näitä neljää osa-aluetta johdetaan saumattomasti yhdessä – syntyy yhteinen voima, jota yksikään yksilösuoritus ei korvaa.

Tuore 2025 Johtajatutkimus piirtää kiusallisen kuvan: suomalaiset johtajat tuijottavat yhä numeroita, strategioita ja teknologiaa. Ihmiset, kulttuuri ja inhimillinen ote jäävät taustalle. Kulttuurin johtaminen on monessa organisaatiossa yhä pelkkää juhlapuhetta.

Tämä on paradoksaalista aikana, jolloin ihmiskeskeisyys ratkaisee enemmän kuin koskaan. Kun talous sakkaa, keskitytään numeroihin. Kun talous vetää, muistetaan kulttuuri. Mutta juuri tämä ajattelu on johtanut meidät jumiin. Kierteeseen, jossa toistetaan samaa ajattelua, tekemistä ja tuloksia. Mutta mikään ei vaan muutu.

 

Miten tästä eteenpäin?

Suomalainen johtaminen tarvitsee rohkeutta ja uudenlaista ajattelua:

  • Aseta ihminen ja kulttuuri keskiöön. Ne eivät ole pehmeitä arvoja, vaan kovaa kilpailuetua.
  • Vie kulttuuripuhe käytäntöön. Määrittele, millaista kulttuuria tavoittelet ja rakenna sitä määrätietoisesti.
  • Yhdistä strategia, rakenteet, kulttuuri ja ihmiset. Siiloutunut johtaminen on aikansa elänyt.
  • Kehitä johtamiskyvykkyyttä kokonaisuutena. Johtajan kasvu ei riitä, jos organisaation johtamiskyvykkyys ei kasva mukana.

Suomalainen johtaminen ei ole vielä muuttunut, mutta nyt sen on muututtava. Yhteisöllisen johtamiskyvykkyyden rakentaminen on ainoa tie eteenpäin – ja se tie kulkee strategian, kulttuurin, rakenteiden ja ihmisten yhdistämisen kautta.

 

Miten johtamisen muutos rakennetaan käytännössä? 

Suomalainen johtaminen tarvitsee rohkeutta, joka yhdistää ihmiset, kulttuurin, rakenteet ja strategian. Kun nämä kulkevat käsi kädessä samaan suuntaan – saadaan aikaan uudistumista, kilpailuetua ja kasvua.

 

Tervetuloa suomalaisen johtamisen ja sen kehittämisen uuteen aikaan.

Tutustu oheiseen oppaaseen. Löydät oppaasta vastauksia siihen, missä on suomalaisen johtamisen todelliset ongelmat? Miten nämä ongelmat ratkaistaan kestävällä ja tuloksellisella tavalla?

https://www.dreamleader.fi/wp-content/uploads/2025/09/Suomalaisen-johtamisen-ongelmat-ja-ratkaisut-2025-09-14-FINAL-1.0.pdf

Nyt viimeistään on uuden ajattelun aika – myöskin suomalaisessa johtamisessa ja sen kehittämisessä.

Tomi Kasurinen, 050 3615121, tomi.kasurinen@dreamleader.fi

 

DreamLeader Oy on johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen asiantuntija. Uuden ajan työelämän kehittämistyön erityisosaaja, joka yhdistää strategisen ajattelun, organisaation suorituskyvyn, kulttuurin ja ihmisten johtamisen saumattomasti yhteen. Yhdeksi johdettavaksi kokonaisuudeksi, jonka johtamista kehitetään organisaation johtamiskyvykkyyden kehittämisen keinoin. https://www.dreamleader.fi