Viime viikkoina olemme kuulleet paljon ongelmista suomalaisessa johtamisessa ja työelämässä. On puhuttu kasvun pysähtymisestä, uudistumiskyvyn puutteesta ja johtamisen kriisistä. Hyvä niin – sillä on toki tärkeää, että ongelmat tuodaan näkyväksi. Mutta ongelmapuheella on myös varjopuolensa: jos jäämme pyörimään niiden ympärille, lamaannumme.

Pelkkä ongelmapuhe ei vie eteenpäin. Se ei ole ratkaisu.

Aivan viime päivinä näissä keskusteluissa on ollut yksi merkittävä oivallus: tavoite ja keinot ovat kaksi eri asiaa. Tämä pieni mutta ratkaiseva ymmärrys voi muuttaa koko pelikentän. Tulevaisuutemme.

Tavoitteista tekemiseen.

Jäämme aivan liian usein jumiin tavoitteisiin ja tavoitepuheeseen. Haluamme kasvua, parempaa kannattavuutta, vahvempaa kulttuuria tai parempaa johtamista. Mutta nämä kaikki ovat vain lopputuloksia – ei tekemistä.

Kasvua ei voi rakentaa kasvua rakentamalla. Kannattavuutta ei voi parantaa kannattavuutta parantamalla. Kulttuuria ei voi kehittää kulttuuria kehittämällä. Eikä johtamista voi kehittää johtamista kehittämällä.

Ne kehittyvät vasta, kun pystymme muuttamaan nämä tavoitteet tekemiseksi.

Mitä tämä tarkoittaa käytännössä? Se tarkoittaa, että meidän on uskallettava kysyä neljä yksinkertaista mutta radikaalia kysymystä:

  1. Mistä luovumme?
  2. Mitä säilytämme?
  3. Mitä muutamme?
  4. Mitä uutta luomme?

Tässä on universaali kaava, jolla minkä tahansa tavoitteen voi muuttaa teoiksi. Ei enää päämääristä puhumista tyhjiössä, vaan konkreettista tekemistä. Kohti tavoitteita.

Kehittämiskulttuurimme kaipaa päivitystä.

Yksi suurimmista virheistämme on ajatella, että kehittäminen tarkoittaa aina uuden luomista. Että ratkaisu löytyy vain uusista järjestelmistä, uusista työkaluista tai uusista konsepteista.

Todellisuudessa nopein tapa kehittyä on usein luopua jostakin vanhasta. Kuten on sanottu, niin organisaatioiden ongelmat eivät johdu väärien asioiden tekemisestä – vaan siitä, että aikanaan oikeaksi todettujen asioiden tekemistä jatketaan aivan liian pitkään. Tämä pitää yllättävän usein paikkaansa.

Kehittäminen ei ole pelkästään ”tekemisen lisäämistä”. Se on myös karsimista, vahvistamista, uudistamista – ja kyllä, toisinaan myös uuden luomista.

Toivo syntyy ratkaisujen rakentamisesta.

On helppoa vaipua epätoivoon, kun katsoo nykyisiä keskusteluja: työuupumus lisääntyy, uudistuminen takkuaa ja johtaminen haparoi. Mutta peli ei ole menetetty.

Toivo syntyy siitä, että tunnistamme tavoitteiden ja tekemisen välisen eron – ja että rakennamme järjestelmällisesti ratkaisujen kulttuuria.

Meillä on keinot. Ne löytyvät siitä, että teemme näkyväksi missä olemme, määrittelemme minne haluamme mennä, ja muotoilemme selkeän kehityspolun: mitä lopetamme, mitä säilytämme, mitä parannamme ja mitä uudistamme.

Kun tämä ajattelu muuttuu käytännöksi, syntyy työpaikkoja, joissa ihmiset voivat hyvin, strategia toteutuu arjessa ja kulttuuri tukee uudistumista. Ei mitään taikatemppuja – vaan tavallisen työn arvostusta, selkeyttä ja yhteisöllistä kyvykkyyttä synnyttää oikeaa tekemistä ja keskittyä tekemiseen.

Meillä on vielä toivoa.

Toivo ei ole sokeaa uskoa parempaan huomiseen. Se on ymmärrystä, että ratkaisut ovat mahdollisia – ja että ne syntyvät, kun siirrymme ongelmapuheesta tekemiseen – ratkaisujen rakentamiseen.

Meillä on vielä toivoa. Se alkaa jokaisesta yksilöstä, jokaisesta työpaikasta, jokaisesta päätöksestä muuttaa tavoite tekemiseksi.

Haluatteko siirtyä puhumisesta tekemiseen?

Tutustu kehittämistyökirjaan, jolla voit muuttaa minkä tahansa tavoitteen tekemiseksi – ja johtaa tätä tekemistä.

Tässä työkirjassa esimerkkinä on johtamisen muutos, mutta kuten mainitsin – niin tällä samalla rakenteella voi muuttaa minkä tahansa tavoitteen tekemiseksi. On tuo tavoite sitten kannattavuutta tai kasvua, kulttuurin kehittämistä tai mitä tahansa muuta. Kaikki käy ja onnistuu.

Linkki työkirjaan:

https://www.dreamleader.fi/wp-content/uploads/2025/01/Johtaminen-ja-kyvykkyydet-TYOKIRJA-FINAL-3.0-2025-01-21.pdf

 

Toivon ja tekemisen äärellä;

Tomi Kasurinen, 050 3615121, tomi.kasurinen@dreamleader.fi

 

DreamLeader Oy on johtamisen ja liiketoiminnan kehittämisen asiantuntija. Uuden ajan työelämän kehittämistyön erityisosaaja, joka yhdistää strategisen ajattelun, organisaation suorituskyvyn, kulttuurin ja ihmisten johtamisen saumattomasti yhteen. Yhdeksi johdettavaksi kokonaisuudeksi, jonka johtamista kehitetään organisaation johtamiskyvykkyyden kehittämisen keinoin. https://www.dreamleader.fi